perjantai 20. kesäkuuta 2014

Sofi & Kesäkuulumisia

Pitkästä aikaa! Aika kuluu niin älyttömän nopeasti, ja blogin kirjoittamisesta onkin kulunut aikaa hävettävän paljon.

Agilityn alkeet -kurssi, jolla Sofin kanssa käytiin, on nyt onnellisesti ohi. Viimeisellä kerralla koirat pääsivät kokeilemaan ihan oikeita radan pätkiä, jopa ajanoton kanssa. Sofilla menisi muuten hyvin, mutta pelottava A-kontaktieste on vielä liian suuri pala purtavaksi, ja radan eteneminen pysähtyi aina tämän esteen kohdalle. Muuten kurssi on kyllä mennyt loistavasti, ja agility on varmaankin juuri se Sofin laji. Tunnin lopuksi saimme vielä diplomin osallistumisesta kurssille. Kesän lopussa aiomme jatkaa agilitya jatkokurssin parissa.


Muutama viikko sitten osallistuimme ryhmänäyttelyyn Keuruulla. Oli kivaa päästä näyttelyyn pitkästä aikaa. Sofi ei kyllä liikkunut parhaalla mahdollisella tavalla, josta saan syyttää ihan itseäni, sillä emme olleet kunnolla palautelleet mieleen näyttelykuvioita ennen H-hetkeä. Esiintymisen loppua kohden Sofi kuitenkin paransi esitystään ja jaksoi hienosti seistäkin koko ajan. Tuloksena NUO-ERI2.

Tuomarin arvostelu kuuluu seuraavanlaisesti:

"Hyvin kauniit silmät ja korvat. Kuono-osa saisi olla täyteläisempi. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Vahva runko. Hieman turhan pulskassa kunnossa. Riittävästi kulmautunut takaa, edestä hieman avoimemmin. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, hieman löysästi edestä. Hyvä karvapeitteen laatu ja väri."

Sofi metsälenkillä.

Sofi nauttii kahlailusta mökkireissulla.

Tällä viikolla ollaan käyty muutamia kertoja koirapuistossa, ja tavattu siellä muita shelttejäkin. Muuten Sofi on nauttinut kesästä muun muassa metsälenkeillä ja Muurame-vierailuilla sekä leikkimällä uudella lelullaan, jalkapallolla, jonka ostimme sille futiksen MM-kisojen kunniaksi.

Näiden uutisten siivittämänä juhannuksen viettoon. Oikein ihanaa juhannusta kaikille! :)

Onneksi meillä on tuollainen pieni söpö kenkiensyöjä, niin saa hyvällä omallatunnolla aina ostella uusia, haha! Mutta onpa toisella katuva ja pelokas ilme, kun sitä vähän torutaan.