torstai 10. huhtikuuta 2014

Sofi & Puuhapäivät


Heippadeippaduu! Tässä lähiaikoina onkin ollut paljon koiramaista tapahtumaa ja touhuamista. Mistäs aloittaisin?

Maaliskuun viimeinen viikonloppu ajelimme Tampereelle, kasvattajamme Heidin luokse, sillä päivän ohjelmassa oli Cardiwe's -kennelin kasvattitapaaminen! Heidi oli järjestänyt meille mukavan päivän yrityksensä toimitiloissa. Koirapalvelu Taidogas -yrityksen kotisivut löydät painamalla tästä.

Paikalle oli saapunut paljon ihania shelttejä, sekä pentueiden edustajia että muita lähituttavia. Ensin pääsimme kaikki silittelemään ja "lällyttelemään" pentuja pentuaitaukseen, ja voi kun ne olivat niiiiiiiin suloisia! Voi sitä pentukarvan vastustamatonta tuoksua! Sitten pääsimme tutustumaan (tai minulle se oli tutustumista, nimittäin ensimmäinen kerta) doboiluun. Voi kun se oli kivaa, Sofin mielestä dobopallo oli vain niin hurjan jännä, ettei sen päälle huvittanut omin avuin hypätä. Pienellä avustuksella koira viihtyi kyllä pallon päällä. Saimmepa me ihmisetkin vähän treenata syvälihaksiamme dobovälineillä. Täytyypä päästä taas pian kokeilemaan tuota doboa uudestaan!

Tuo veitikka yrittää maistella häkin metallitankoa.... :D


Huonolaatuinen tilannekuva aurinkoa vasten (peukut sille!). Mutta katsokaa nyt noita, aawww <3

Päivä oli kokonaisuudessaan oikein mukava ja piristävä. Kyydissä minulla oli eräs ystäväni, jonka kanssa sitten ajelimme takaisin kotiin, Sofi kyydissä tietenkin. Kävin illalla vielä ulkoiluttamassa kahta perheemme ragdoll-kissaa. Voi kun Sofi voisi antaa edes hiukkasen valtavasta energiastaan noille meidän kisuille, jotka ulkonakin vain jähmettyvät yhteen paikkaan ruohoa mäiskyttämään. Tosin nyt sekin touhu oli hieman hankalaa, kun talven jäljiltä se vähäkin ruoho on aivan kellastunutta ja kohmeessa.

Sofi ja ihana puoti! Koirapalvelu Taidogas.

Siskokset kuin ilvekset! Siru ja Sofi.

Siru, Pöppis ja Sofi.

Siru, Lilo, Siri, Pöppis ja Sofi. Siskokset, äiti ja mummo siis samassa kuvassa! :)

Mitähän tuo mun tyttö tuolla kyyristelee noin epäluuloisen näköisenä... :D
Mahtava dobopallovalikoima, koirapalvelu Taidogas.



Viime viikolla aloitimme vihdoinkinn Agilityn Aakkoset koirakoulu Taitavissa Tassuissa. Koirakoululla on uusi lämmitetty halli, joka tekee kurssista vielä entistäkin mukavampaa. Ekalla kerralla tutustuttiin tavallisiin esteisiin, pujotteluun ja puomiin. Agilitykurssin toinen kerta oli eilen, jolloin edellisten esteiden lisäksi kokeilimme muun muassa putkea ja pituusestettä. Sofi on molemmilla kerroilla ollut tosi taitava! Ihan yllätyin, miten kivuttomasti etenkin nuo pujottelukepit onnistuvat. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista, ja toivottavasti päästään kisailemaan joku kaunis päivä.

Viime sunnuntaina (6.4.) lähdettiin avomieheni kanssa käyttämään Sofia match show'ssa, joka järjestettiin Palokan Kodin Terran pihassa. Mätsäri oli jälleen kerran kivaa touhuamista ja kokemusta Sofille näyttelyitä ajatellen. Tosin jatkokierroksella tuomari ei katsonut minuun ja Sofiin kertaakaan, emmekä siis sijoittuneet. Mutta sehän ei luonnollisestikaan haittaa yhtään mitään! Kiva noissa tapahtumissa on käydä. Katselin, että tässä olisi kevään aikana vielä muutamia mätsäreitä tulossa.

Aurinko häikäisee...

"Mamma, mä nukun nyt!"



Lisäksi meillä on ollut viikottain treffejä kaikkien koirakavereiden kanssa. Maanantaina Sofi pääsi riehumaan bordercollie-pennun Clevin kanssa, ja tänään otetaan treffit taas uusiksi. Noilla kun synkkaa niin hyvin! Hiki tulee itsellekin, kun vaan katsoo niiden kahden hippaleikkiä.

Clevi ja Sofi.

 Tässäpä kaikki viime viikkojen kuulumiset kuvien kera. Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille lukijoille, koirille ja koiramielisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti