maanantai 15. lokakuuta 2012

Kuka on Sofi?

Nimi: Cardiwe's Bring Me Harmony
Lempinimi: Sofi
Sukupuoli: Narttu
Syntymäaika: 14.7.2012
Väri: Tricolour


Ennen luovutusta kasvattaja vei pennut pentutesteihin, ja tulosten perusteella voitiin todeta Sofin olevan rohkea ja sosiaalinen nuori neiti. Testitulokset pitivät kyllä täysin paikkansa! Meidän Sofi on ollut tosi rohkea näiden ensimmäisten viikkojen aikana. Pelkäsin hirmuisesti, että ensimmäisenä yönään meillä Sofi itkisi ja vinkuisi, mutta niin ei todellakaan käynyt. Alusta asti Sofi on ollut reipas ja avoin uusille asioille.  


Tähän asti Sofi on innostunut aivan jokaisesta lelusta, jonka on sille antanut. Neiti on myös hyvin ahne, sillä jokainen pienikin maasta löytynyt hiukkanen on saatava suuhun. Ulkoilujen aikana olen joutunut sorkkimaan suusta kaikennäköistä aina tupakantumpista jäniksen papanoihin ja kaarnanpaloista omenankuoriin. 


Ehkä tärkein missiomme näiden ensimmäisten viikkojen aikana on ollut Sofin sosiaalistaminen. Neiti on tavannut paljon erilaisia koiria, ajoneuvoja, ihmisiä ja muita arkipäiväisiä asioita. Meillä on käynyt viikottain ystäviä ja perheenjäseniä kylässä. Ei ole tainnut olla yhtäkään viikonloppua, jona EI olisi ollut kavereita iltaa viettämässä. Sofi on siis saanut paaaaaaljon erilaisia ihmiskavereita ja -hoitajia itselleen. :) Sen lisäksi olemme tutustuttaneet Sofin muihin koiriin, joita onneksi tapaa Jyväskylän rantaraitilla runsain mitoin. On ollut hauska nähdä, miten erilaiset rodut käyttäytyvät keskenään. Muutama shelttikin ollaan tavattu. 

Tarpeellista tulevaisuuden kannalta on ollut tutustuttaa Sofi avomieheni perheen koiraan, Suomenlapinkoira Nappiin. Näin saamme Sofille mahdollisen hoitopaikan, jos lähdemme joskus reissuun. Tietenkin myös juhlapyhiä ajatellen on tosi kiva, että Nappi ja Sofi olisivat kavereita. No se on nyt onneksi totta ja heistä on tullut kaverukset muutamien treffikertojen jälkeen! :) Postailen tästä erikseen. Myös minun perheelläni on lemmikkejä, nimittäin kaksi ragdoll-rotuista kissaa, jotka ollaan myös käyty Sofin kanssa haistelemassa pariin otteeseen! Kissat puolustautuvat herkästi, joten Sofi ei ole innokkuudestaan huolimatta vielä päässyt kovin lähelle noita meidän räsynukkeja. Ehkä joku päivä meidän kissatkin tykkää Sofista!

Sitten ollaan nähty autoja, pyöriä, rullaluistimia, skeittilautoja, roska-autoja, kuorma-autoja, rekkoja, linja-autoja ja paljon muita kulkupelejä! Sofi ei ole ollut moksiskaan mistään noista edellä mainituista. Kotona ollaan tietty imuroitu, mopattu, pesty pölyjä (ja pissoja lattioilta) ja näytetty Sofille kaikkia mahdollisia arkipäiväisiä tapahtumia. Imuri ja moppi eivät oikein ole Sofin parhaita ystäviä, vaan niitä on päästävä jahtamaan ja niille on myös vähän haukuttava. Toistoja vaan, niin neiti kyllä oppii miten harmittomia välineitä ne ovat!


Heti ensimmäisestä autoilukerrasta lähtien - kotimatka Ylöjärveltä Jyväskylään - Sofi on käyttäytynyt mallikkaasti. Nykyään alkaa nukkumaan autossa. Muutaman kerran on tullut oksennus jostain syystä, lienee vähän jännittänyt minne ollaan matkalla. 

Ensimmäiset viikot olivat niitä vaikeimpia minullekin, koska Sofi on ensimmäinen koirani. En ollut koskaan aiemmin kokenut pissalenkeillä ravaamista tai kouluttamista. Ekoina päivinä Sofi ei malttanut syödä ja huolestuin siitä valtavasti. Myös jatkuvat pissit sisälle saivat minut panikoimaan, ettei Sofi ole sisäsiisti vielä ensi kesänäkään. Välillä minut valtasikin stressi ja epätoivo, koska todella haluan tehdä kaiken oikein. Onneksi olen saanut paljon apua kasvattajalta Heidiltä sekä kaikilta koiranomistajatutuiltani. 

Nyt pahimmat viikot ovat onneksi jo takanapäin! Sofi ei ole enää pissinyt öisin tai ollessamme poissa kotoa, vaan odottaa kiltisti ulos pääsemistä. Välillä iltaisin on lirutellut huomiota saadakseen, etenkin jos meillä on ollut kavereita kylässä. Ruoka maittaa erittäin hyvin ja olemme opetelleet kattavan määrän temppuja ja käyttäytymissääntöjä. Olen todella onnellinen ja ylpeä Sofin omistaja! <3 

P.S. Kuvat ovat Sofista ihan pienenä pentuna. En muista tarkkoja ikiä päivien tarkkuudella, mutta ekojen viikkojen aikana otettuja kuvia. :) Eli 9-10-viikkoinen shelttineiti kuvissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti