Viimeisenä pääsiäispäivänä lähdimme Muurameen juhlimaan äitini synttäreitä, ja otin tietenkin Sofin mukaan. Tapansa mukaan Sofi oli valtavan riemuissaan kaikista kivoista tutuista ihmisistä ympärillään, eikä riehunnasta meinannut tulla loppua. Kun vihdoin Sofi tuntui vähän rauhoittuneen, ei minunkaan tarvinnut vahtia neitiä silmä kovana ja uppouduin juttelemaan toisten kanssa.
En sitten tosiaan ihan jokaista tytön liikettä tajunnut vahtia, niin kuin ei tuollaisten energiapakkausten liikkeitä ole mahdollista vahtiakaan. Emme ehtineet olla juhlissa kuin vajaan tunnin, kun takkahuoneesta kuuluu kova itku ja vinkuminen. Säikähdin huutoa ja ajattelin heti, että nyt ne meidän kissat kävivät viattoman tyttöni kimppuun. Eipä olleet, vaan meidän neiti oli hypännyt niin innoissaan sohvalta alas, että oli joko liukastunut lattialle tömähtäessään tai tullut muuten vain huonossa asennossa alas. Äitini ehti näkemään, että Sofi oli hypännyt ja sitten raukka jo piteli tassuaan ylhäällä ja itki. Menin itse ihan paniikkiin, kun olin niin huolissani ja aloin vaan jotakin sössöttämään ja lässyttämään Sofille, mikä varmaan vain pahensi tytön tuntemuksia.
Soitettiin heti päivystykseen Jyväskylän Tuhatjalkaan ja lähdettiin pienellä porukalla viemään Sofia sinne. Autossa tyttö ei onneksi itkenyt, kun sen sai sellaiseen asentoon syliin, että käpälässä ei tuntunut kipua. Eläinlääkärissä hoitaja pyysi laskemaan Sofin lattialle, jotta näkisi, pystyykö koira käyttämään ollenkaan tassuaan. Eipä pystynyt, kolmella tassulla yritti neitini hyppiä eteenpäin. Sitten eikun rauhoittava piikki peppuun ja röntgen-kuvaukseen. Sieltä paljastuikin sitten, että vasemmassa etutassussa oli rapidus-luu murtunut. Myös toisessa ns. ranneluussa eli ulnassa oli murtuma. Sofille laitettiinkin sitten lasta tassuun. Eka ilta menikin tokkuraisena nukkuessa lämpimässä uusi ja ihmeellinen paketti jalassa.
 |
| Päivystyskäynnin jälkeen kotona. Jos jotakin positiivista pitää hakea, niin se on ehdottomasti tuo pirteänvärinen lasta. |
Lisähaasteen ensimmäisen päivien aikana toi se, ettei Sofi suostunut pissimään eikä kakkimaan lasta jalassa. Raukka oli niin hämillään, ettei osannut tehdä ns. asentoja. Jouduin tämän asian tiimoilta jopa soittamaan jo lääkäriinkin, josta sain vinkkejä esimerkiksi painella Sofin mahaa, joka kuulemma edistää pissimisrefleksiä. Vihdoin sainkin Sofin pissimään ja voin kertoa, että silloin oli bileet isolla B:llä! Helpotti olo vähän, sillä pissimättömyydestä olisi seurannut lisää terveysongelmia.
Muutaman päivän kuluttua onnettomuudesta kävimme ortopedillä, joka antoi meille käytännön vinkkejä lastan kanssa elämiseen ja kokeili, oliko päivystyksessä laitettu lasta oikein. Silloin jo varattiin uusi aika ortopedille, joka oli viime maanantaina. Ette arvaakaan, miten tuskaiset ja pitkät päivät meillä oli odotella tätä ortopedin käyntiä, kun jouduimme jännittämään mahdollista tuomiota - eli leikkausta.
 |
| Ulkona on lastan päälle puettava vähintään kaksi pakastepussia ja yksi sukka, jotta lasta pysyisi kuivana. |
Maanantaina sitten ajelimme Muuramen Animagiin, joka avattiin tuona samaisena päivänä. Koska Sofi oli paikan ensimmäinen potilas, siitä otettiin kuvia. Ortopedi rauhoitti taas Sofin, jotta pystyi ottamaan lastan pois ja kuvaamaan uudet röntgen-kuvat. Niissä paljastui onneksi, että luut olivat pysyneet hyvin kohdikkain. Luutumista ei ollut vielä juurikaan nähtävillä, vaikka luutumisprosessi on varmasti jo käynnistynyt. Ortopedi sanoikin, että vasta noin kolmen viikon päästä haaverista luutumisen voi todella nähdä röntgen-kuvassa. Siispä lasta vaihdettiin uuteen ja vältyimme (toivottavasti kokonaan) leikkaukselta. Varattiinkin taas uusi aika, jolloin on luvassa uudet röntgenkuvaukset ja lastan vaihto. Tämä käyntin on ensi viikon torstaina.
 |
| Pikkupotilas on isäntäänsä tullut - futista katsomassa silmät kovana. |
 |
| Söps <3 Uusi lasta on tuollainen limenvihreä, jossa on tähtiprintti. |
Näiden monien päivien ja monien satojen eurojen jälkeen meidän fiilis on ihan jees! Sofi on mukavasti tottunut lastaan ja vähän liiankin riehakkaasti meinaa ottaa spurtteja ja muutenkin touhut ovat hivenen verran liian energisiä. Koko ajan saakin olla rauhoittelemassa neitiä, että ottaisi iisimmin. Parasta on huomata se, että Sofin henkinen puoli ei ole juurikaan kärsinyt onnettomuudesta, vaan se on onnensa kukkoloilla saadessaan touhuta meidän kaksilahkeisten kanssa. Ja vaikka tuntuunkin pahalta koko ajan kieltää tyttöä ja vaikka joudunkin kantelemaan tyttöä paljon ulkona lastan kastumisen välttämiseksi, täytyy muistaa, että Sofin terveys on pääasia! Vaikka omistajalla onkin erittäin tuskainen olo, ettei Sofia voi lenkittää eikä se pääse kunnolla leikkimään, niin parempi sekin kuin takapakkia toipumiseen. Shelttitapaamisiakin olisi ollut vaikka kuinka monta, mutta kaikki ollaan tietty jouduttu skippaamaan.
Paljon on saanut kuulla ihmisten surkuttelua, kun ollaan pihalla oltu. Jatkuvasti on päässyt kertomaan, että mitä ja miksi ja milloin ja miten. Toisaalta on ollut ihan terapeuttistakin saada kertoa tapahtuneesta ja kuulla muiden mahdollisia kokemuksia ja kannustavia sanoja. Kyllä tää tästä, toivottavasti aika nyt rientäisi ja pääsisimme tästä painajaisesta eroon. En malta odottaa aurinkoisia kesäpäiviä Sofin kanssa touhuillen ja lenkkeillen.
Kiitos paljon kaikille, jotka ovat tsempanneet ja auttaneet meitä tässä Sofin asiassa! Kiitos myös teille, jotka jaksoitte lukea tämän vähän surullisemman postauksen alusta loppuun. :)
