sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Sofi & Keppihulluus

Koirarintamalla ei ole nyt vähään aikaan tapahtunut mitään merkittävää. Tavallista ja mukavaa arkea! Perjantaina oltiin tapaamassa muita shelttejä. Oli tosi mahtavaa, että Sofi pääsi näkemään rotukavereitaan aurinkoisessa kevätsäässä. Hieman ujosti tyttö oli leikeissä mukana, ja kävi välillä aina mamman jaloissa pyörimässä, mutta loppua kohden taas rohkaistui ja innostui taistelemaan lumipaakuista muiden kanssa. 


Yritin ottaa kuvia tuosta shelttitapaamisesta, mikä osoittautui taas erittäin vaikeaksi, sillä koirat hyörivät ja pyörivät ja ryntäilivät edestakaisin. Pitääpä mennä taas pian uudestaan, noita tapaamisia kun on suhteellisen usein täälläpäin onneksi! 

Olemme miettineet myös Sofin tulevaa ja toivottavasti menestyksekästä agility-uraa. ;) Hihii no ei nyt noin kunnianhimoisesti ehkä lähdetä liikenteeseen, mutta olen tosiaan selaillut jo vähän erilaisten yhdistysten ja kurssien kotisivuja. Olisi mahtavaa päästä kesällä kokeilemaan miten se agility sujuu meidän tytöltä! 



Haha, ylläoleva kuva on niin hauska! Käydään päivittäin järvellä heittelemässä joko palloa tai tuota rinkulaa. Ollaan nimetty se rinkulaksi ja se on ehdottomasti Sofin lempilelu. Se jaksaisi leikkiä sillä aivan loputtomiin! 


Toinen intressi on kaikenlaiset kepit ja risut. Lenkillä Sofi ottaa suuhunsa kaikki suurimmatkin puunoksat, vaikka ne olisivat sitä triplasti suurempia ja pidempiä. Sitten se yrittää vedellä niitä perässään pää kallellaan, on kyllä huvittavan näköistä! Tuossa kuvassakin tyttö niin nauttii!

Enkä normaalisti kyllä edes tykkää, että se syö noita risuja, kun en tiedä miten hyvin tarttuvat kurkkuun kiinni. Tuo kalikka tuossa kuvassa vaan oli niin suuri ja Sofi näytti niin hauskalta, kun se juoksi sen kanssa, että otin muutamia kuvia ja videoita tilanteesta.

Muutenkin, kepit ja kalikat ovat meillä erittäin käteviä koulutustilanteissa kuten seuraamisharjoituksissa! Tuolla kaduilla voitaisi pistellä menemään vaikka koko päivä niin, että Sofi kävelee rinnallani katsoen ylös, jos minulla on keppi. Eipä huomioi edes vastaantulevia koiria eikä ihmisiä, jos mulla on joku keppi. Sitten kun ollaan pitkä matka kävelty seuraamisasennossa, niin annan Sofille kepin palkinnoksi. Voi toista kun on onnensa kukkuloilla! Mutta etenkin tuolla jäällä tosi kätevä systeemi, että on lelu tai keppi kädessä, koska siellä koirat liikkuvat vapaana. Eipä tulee vaaraa, että ryntäisi toisten luokse, kun omistaja kiinnostaa niin paljon. ;) Vaikka kyllä olen saanut Sofin käyttäytymään jäälläkin erittäin hyvin. Perusasennossa seuraillaan, jos horisontissa sipsuttelee muita karvakuonoja.

Eikös olekin nätti tyttö! :)
Nyt lähdetäänkin Sofin kanssa minun vanhemmilleni pääsiäissunnuntaita viettämään. Luvassa on ainakin pitkä jäälenkki auringossa!


Mukavaa pääsiäistä kaikille! Miten te vietätte pääsiäistä? :) 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Sofi & Lumileikit

Pitkästä aikaa! Tässä on taas muutamat viikot vierähtäneet mukavasti, kun on ollut niin hirmuisen kiire aikataulu. Tänään onkin täysin vapaapäivä, jonka ansiosta vihdoin pääsin istahtamaan koneelle tämän blogin äärelle.

Kävimme tosiaan suorittamassa pentukoulun loppukokeen muutama viikko sitten. Loppukokeessa käydyt testit ja arvioitavat osa-alueet olivat:

1. Luoksepäästävyys ja hampaiden katsominen
2. Paikallaolo maassa ohjaajan vieressä 30 sekuntia
3. Seuraaminen
4. Liikkeestä maahanmeno
5. Luoksetulo
6. Liikkeestä seisominen
7. Noutaminen lelulla
8. Seuraamishyppy
9. Paikalla istuminen katsekontaktilla 30 sekuntia
10. Yleisvaikutelma

Kokonaisuudessaan koe meni hyvin ja pääsimme sen "heittämällä" läpi. Eli täysin hyväksytysti suoritettu pentukurssi, josta pitäisi postilaatikkoon putkahtaa todistuskin tässä lähiaikoina. Luoksepäästävyys on Sofilla oikeastaan ihanteellinen, koska se ei ole liian innokas, mutta antaa hyvin tulla lähelle. Paikallaolo maassa on mennyt kotona lukuisia kertoja ja kauemminkin kuin tuon 30 sekuntia. Kokeessa Sofi päätti ampaista istumaan 27 sekunnin jälkeen... Harmitti se puuttuva 3 sekuntia!

Seuraaminen ja siihen liittyvät käskyt ovat myös olleet sellaisia, jotka ovat onnistuneet kotiseudulla aina. Kokeessa Sofi kuitenkin päätti kiinnostua enemmän maan koiraisista tuoksuista kuin minusta. Loppujen lopuksi se meni ihan hyvin, mutta paremminkin tietenkin olisimme voineet nuo seuraamisharjoitteet tehdä.

Luoksetulo on sujunut täydellisesti koulun ensimmäisestä tunnista lähtien ja niin se meni myös kokeessa. Samoin lelun noutaminen on Sofille ihan luontaista ja myös paikallaistuminen onnistuu katsekontaktin kera loistavasti. Kokonaiskuva siis jäi positiiviseksi ja nyt vain katsastelemaan tulevia kursseja! Kouluttaja suositteli meille rally-tokoa, tokon jatkokurssia ja agilityn alkeita. Itse olen eniten kiinnostunut agilitystä ja pohdiskelenkin koko ajan, että milloin sen aloittaisin ja pyrkisin johonkin ryhmään.






Sofi täytti torstaina kahdeksan kuukautta! Sinä päivänä otin myös mitatkin tytöstä, jotka olivat:

Korkeus noin 36 cm
Paino 7,2 kg

Monena päivänä on ollut aivan loistavia ulkoilukelejä, aurinko on porottanut ja lumi jäällä kimmeltänyt. Kokeilin eräs aamu myös hiihtämistä Sofin kanssa, kun hanki kantoi hyvin. Tyttö säntäili jatkuvasti edessäni meinaten jäädä suksieni alle sekä haukkui suksilleni. Eli eihän siitä oikein mitään tullut, mutta onpahan kokeiltu. Ensimmäinen kertahan se vasta oli, kun Sofi edes näki sukset. Hauskaa oli!







Äsken tultiin pitkältä järvilenkiltä ja nyt tyttö lepäileekin tuolla nojatuolissa. Sofi on eilisestä asti aivastellut ja tuhissut, sekä sen nenä on ihan kuiva. Voisikohan olla pientä nuhaa? Muuten on oikein virkeä ja pirteä niin kuin aina, mutta nenässä tuntuu olevan jotain tukkoisuutta tai kutinaa. Pitääpä vähän tarkkailla, mihin se tuosta etenee.

Muuten Sofi-neidille kuuluu oikein hyvää! Se on hyvin mukana arkemme askareissa ja niin kiltti koira! <3

: D 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sofi & Treffailua

Reilun viikon aikana ollaan nähty paljon erilaisia koiria, joiden kanssa ollaan yhdessä puuhasteltu. Voidaan siis todeta, että Sofilla on ollut ennätysmäärä treffejä tässä lähiaikoina! Suosittu tyttö!

Sunnuntaina 24.2. Lähdimme tapaamaan kaveriani ja hänen kahta englanninspringerspanieliaan, Nadaa ja Viljaa. Jätimme aikuisen Nadan sisälle, jotta pennut pääsisivät keskenään leikkimään ulos. Lenkkeilimme järven jäällä, jossa Sofi ja Sofia hieman nuorempi Vilja riehuivat ja ajoivat toisiaan takaa.



Maanantaina 25.2. Olin sopinut tapaamisen erään tytön ja hänen kahden shelttinsä kanssa lenkkeilyn merkeissä. Tyttö otti minuun yhteyttä sen jälkeen, kun olin kysellyt Facebookissa Shetlanninlammaskoirat-ryhmässä, onko Jyväskylässä ketään, joka haluaisi tavata meidät. Kävimme järven jäällä piiiiitkällä lenkillä, jotta koirat saivat taas juosta vapaasti. Sofi ja 10kk ikäinen Rambo tulivat erittäin hyvin juttuun, ja he eivät olisi väsähtäneet leikkeihinsä varmaan koskaan. Tytön toinen sheltti, Kassu, oli jo yhdeksän vuoden ikäinen ja siksi vähän rauhallisempi tapaus. Se tykkäsi mieluummin tassutella itsekseen kuin että olisi lähtenyt mukaan pentujen rientoihin. En saanut shelteistä kuvia, koska olimme liikenteessä työvuorojemme jälkeen ja siksi olikin jo niin pimeä.

Tiistaina 26.2. Aurinko paistoi mahtavasti ja vapaapäiväni kunniaksi lähdimme Sofin kanssa pitkälle jäälenkille. Tapasimme jäällä sattumalta pentukoulusta lintukoiran, Aavan, omistajansa kanssa. Aava on kuitenkin niin paljon Sofia suurempi, että sitä neitimme ikävä kyllä pelkää, ja paljon. Aava juostessa kaukaa luoksemme Sofi olikin yllättävän rohkea - se ryntäsi tervehtimään Aavaa. Loppujen lopuksi Sofi kuitenkin itki ja inisi jalkojeni juuressa, kun Aava yritti niin innokkaasti leikkiä.

Keskiviikkona 27.2. Vuorossa oli pentukoulun viimeinen kerta ennen koetta. Tällä  kerralla kerrattiin aiemmin opiskeltuja asioita. En valitettavasti päässyt töideni takia osallistumaan, mutta onneksi avomieheni vei Sofin tunnille. Kuulemma tosi hyvin oli mennyt kaikki jutut!

Lauantaina 2.3. Vein Sofin hoitoon "mummolaan" Muurameen appivanhempieni luokse. Avomieheni oli viikonlopun reissussa, joten asustelimme Sofin kanssa kahdestaan. Pelaan lacrossea ja joukkueellamme oli lauantaina peli sekä saunailta työpäiväni jälkeen, joten Sofi olisi jäänyt mahdottoman pitkäksi ajaksi yksin. Siispä ajattelin Sofin viihtyvän parhaiten Suomenlapinkoiran Napin kanssa. Itsekin oli paljon helpompi keskittyä omiin menoihin, kun tiesin Sofin olevan hyvässä hoidossa - eikä yksin kotona.

Sunnuntaina 3.3. Oli jälleen aivan mahtava auringonpaiste ja hanget kantoivat! Vietettiin Sofin kanssa aikaa Muuramessa Riihijärvellä sekä Päijänteellä.









Muuten ollaan otettu vähän rennommin. Muutamia kertoja ollaan nähty paria tosi kivaa koiraa, jotka asuvat tällä samalla asuinalueella. Etenkin Jasun kanssa Sofi rakastaa juoksennella ja koirat tapaavatkin onneksi usein Jyväsjärven jäällä leikkien merkeissä:




Tänään onkin minun syntymäpäiväni, jolle sopivasti varattiin aika pentukoulun loppukokeelle! Koe on siis tänään klo 16.30. Toivonkin, että Sofi antaisi minulle sellaisen ihanan synttärilahjan, että tekisi kiltisti kaikki jutut siellä kokeessa. Wish us luck!