keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Sofi & Jalkakuulumisia

Onnettomuudesta eli Sofin jalan loukkaantumisesta on nyt kulunut yli kuukausi. Ollaan käyty noin 1-1,5 viikon välein eläinlääkärissä tapaamassa ortopediä, joka on tehnyt kontrollin joko röntgenkuvauksen tai jalan tunnustelun avulla sekä vaihtanut joka kerta vanhan lastan uuteen lastaan. Koettiin myös yksi ihon tulehtuminen ja antibioottikuurikin! Huhuhuh.

Nyt on kuitenkin paljon valoa tunnelin päässä! Maanantaina saimme vihdoin lastan pois ja tilalle vaihdettiin kevyempi side. Sofi sai varpaansakin näkyviin! Tyttö oli aivan innoissaan ja olisi mielellään pessyt kielellään varpaitaan koko päivän, se oli kyllä erittäin hellyyttävää. Parasta on se, kun pitkästä aikaa päästiin eilen pienelle lenkille. Nyt on siis salittua käydä muutamalla puolen tunnin mittaisella lenkillä päivittäin. Koska sääkin on mitä mahtavin ja tällä isommalla tytöllä loppui koulukin, niin eikun ulos vain nauttimaan!

Eilen tajusin, että viimeksi kun Sofin kanssa lenkkeilemässä oltiin, niin oli paljon lunta ja juoksentelimme järvenjäällä... Kyllä se aika vaan on kulunut ja maisema muuttunut. Miten ihanaa onkaan ollut nähdä tuon tytön ilo ja  riemu kun pääsee taas pikkuhiljaa touhuamaan. Pelkäsin hirmuisesti, että Sofi lihoisi näiden lenkittömien viikkojen aikana, mutta ei ollut onneksi lihonnut, kun maanantaina lääkärissä punnittiin. Hyvähyvä!

Sofi ihmettelee, että mitä kummaa meidän lenkkimaastollemme tapahtuu.

Sofin jalka on siis luutumassa erittäin mukavasti, ja ensi viikon maanantaina saammekin mitä luultavimmin siteen pois kokonaan. Ollaan lähdössä avomieheni kanssa reissuun ja sillä aikaa Sofia hoitaa meidän molempien vanhemmat. En siis ole mukana ensi viikon lääkärireissulla kokemassa sitä iloista näkyä, kun saadaan side kokonaan jalasta pois. Toivottavasti jalka olisi lähiviikkoina niin kunnossa, että Sofin voisi  päästää myös Suomenlapinkoira Napin luokse, joka on kuulemma kovasti jo ikävöinytkin Sofia.

Katu-uskottava pääkallolasta pinkillä kangasteipillä.

Tuntui tosiaan pitkään todella pahalta reissuun lähteminen tässä vaiheessa, vaikka se siis oli jo ennen tätä onnettomuutta varattu ja maksettu. Kuitenkin karmaisi niin paljon ajatus, että lähden kylmästi toiselle puolelle maailmaa rentoutumaan kun oma koirani jää tänne jalka paketissa. Onneksi paraneminen on edistynyt hyvin ja ortopedin kanssa jutustelut ovat rauhoittaneet mieleni, sillä häneltä olen saanut varmistuksen, että Sofi paranee täysin ennalleen ja jalka on jo nyt niin lähellä normaalia, että voidaan kuulemma lähteä huolettomin mielin reissuun kesälomiamme viettämään. :) Sitten kun tullaan takaisin niin kotona odottaa toivottavasti oma rakas tyttöni jalka näkyvissä ja täysin terveenä! Se olisikin huippua!!!

Nyt kelpaa nauttia auringosta ja siitä, että varpaat vihdoin näkyvät!


4 kommenttia:

  1. Hienoa, että jalka on parantunut hyvin :) Kohta se koko prosessi on jo kokonaan ohi ja voitta alkaa nauttimaan Sofin kanssa kesästä! :)

    VastaaPoista
  2. Niin on! :) Nyt kun saatetaan tämä prosessi huolellisesti loppuun niin tosiaan päästää nauttimaan täysillä kesästä! :) Jippii!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että kaikki on sujunut hyvin ja jalka alkaa olla kunnossa vähitellen! Mukavaa reissua teille! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Täällä ollaan Koh Phanganin saarella. Sofi kuulemma kävelee jo normaalisti ilman mitään siteitä tai tukia, saa jo lenkkeillä ja leikkiä eikä fyssariakaan tarvittu. :)

    VastaaPoista