sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Sofi & Jyväskylän Kansainvälinen koiranäyttely 22.2.2014

Eilen koitti se suuri päivä, jolloin Sofi astui ensimmäisen kerran näyttelykehään. Tänä viikonloppuna järjestetyssä Jyväskylän Kansainvälisessä koiranäyttelyssä oli edustettuna varmaan kaikki maailman koirarodut, ja olihan siinä Sofillakin ihmettelemistä, kun jos jonkinnäköistä otusta käveli sen ohitse eilen meidän odottaessa omaa vuoroamme. Valtavasti ihania ja potentiaalisia leikkikavereita, joiden kanssa ei kuitenkaan päässyt leikkimään. Höh.

Shelttejä oli ilmoitettu omaan kehäänsä 81 kpl, ja me olimme 62. sheltti kehässä. Ilmoitin Sofin NUO-sarjaan eli nuorten sarjaan. Jännitin hieman tätä ensimmäistä kertaa, sillä itselläni ei ole minkäänlaista aiempaa näyttelykokemusta. Hyvin tuo ensimmäinen kehäesitys kuitenkin mielestäni meni. Tuomarina toimi norjalainen Svandalsflona Gro, joka arvosteli Sofin seuraavanlaisesti: 

"Päänmuoto ok/kunnossa, mutta pyöreät silmät "vievät pois" suloista ilmettä. Korvat ok/kunnossa. Hyvä ylälinja. Kulmaukset ok/kunnossa. Hieman matala jaloista. Liikkuu vapaasti sivusta katsottuna, täytyisi olla vahvempi edestä ja takaa. Turkki kunnossa, erinomainen väritys. Kannattelee häntää liian korkealla."

Laatuarvosteluna siis H eli Hyvä. Niin kuin näette, monet asiat olivat "ihan ok" tasoa. Tuomari mietti päätöstä suhteellisen kauan, ja pyysi meitä kiertämään kehän vielä uudestaan. En tiedä olisiko ollut lähellä, että olisimme saaneet paremman arvostelun. Tuomari myös mainitsi liian nopeasta vauhdistamme. Ollessamme näyttelykurssilla reilu viikko sitten, kouluttaja siellä kehaisi meidän näyttävän parhaimmalta ripeämmässä vauhdissa. Makukysymyksiä siis nuo ovat, ja kurssilta sain mielestäni paljon hyviä vinkkejä, kuinka esittää juuri Sofi edukseen. Tottelin aika järjestelmällisesti kouluttajaa, mutta norjalainen tuomari ei tainnut olla esitystavasta samaa mieltä. Tiukkaa touhua ;)

Sofi arvostelussa pöydällä. Valitettavasti ei ole saatavilla parempia kuvia, tuomarikin hienosti koiran edessä. :D

Seisomista, seisomista, seisomista... 
Joka tapauksessa, minä ainakin innostuin näyttelytouhusta, ja haluan viedä Sofin näyttelyihin vielä monta kertaa uudestaankin. Kunhan vähän vielä karvapeite kasvaisi ja saadaan treenattua liikkeitä lisää. Nätti, ihana ja touhukas tyttö tuo Sofi on <3 

Huh, ohi on! Näyttelyn jälkeen poseerausta mamman sylissä.


2 kommenttia:

  1. Aika jännä että tuomarin mielestä teidän olisi pitänyt liikkua hitaammin, kehän reunalta katsottuna musta näytti että olisitte saaneet mennä vielä himpun kovempaa, että Sofin liikkeet olisivat päässeet oikeuksiinsa! :) Kannattaa yrittää esittää Sofikin ihan löysällä hihnalla, nyt hihna näytti vähän kiristyvän välillä. Mut hienostihan teillä meni ekaksi kerraksi ja Sofi on kyllä söpö eikä yhtään liian karvaton :D

    VastaaPoista
  2. Joo! Niin se pyys meitä menemään hitaammin. Vedin tuon toisen kierroksen mielestäni huomattavasti hiljaisempaa vauhtia kuin ensimmäisen. Kiitos kun katsoit suorituksemme ja annoit palautetta, kiitos! :) Ensi kerralla toivottavasti menee sitten vielä paremmin! Sofi on <3

    VastaaPoista